Monesta

Iliaksen I laulu:

(1-)

Laulaos, oi runotar, viha Peleun poian Akhilleun

turmiokas, mi akhaijeja löi lukemattomin tuskin,

monta mi Hadeen luo väkivoipaa sielua syöksi

sankarien, heist' itsestään teki koirien riistan,

lintujen eineen – Zeun sepä täyttihe neuvo ja päätös,

kerta kun ensistään sopurikkoon Atreun poika,

miesten valtias, riitautui sekä aimo Akhilleus.

Tarinan alussa kerrotaan kunniariidasta kahden suuren sotapäällikön välillä, ja siitä kuinka kohtalokkaat seuraukset sillä oli. Moni sai kutsun Hadeen valtakuntaan, moni vähäisempi soturi. Ilmeisesti kuitenkin yksi tärkeimmistä syistä eepoksen synnylle oli, että tällä riidalla oli niin suuret vaikutukset Troiansodan yhdeksäntenä vuotena. Samalla tarina tuo eteemme sen, että toisilla on suurempi valta, mutta se ei tarkoita samaa kuin nähdä paremmin asioiden yli laajemmin. Heillä on vain valtaa, jota haluavat myös näyttää. Voisiko muuten olla? Monet ovat tässä tavallisia sotilaita, joille on opetettu perustaidot, mutta heillä ei useinkaan ole käskettävänä ketään toista, eli ovat tulosvastuussa vain itselleen. He ovat sotilashierarkian alatasolla; tykinruokaa, kuten myöhemmin heitä kutsuttiin. Akhilleus ja hänen riitakumppaninsa, Atreun poika, Agamemnon ovat sotilashierarkian korkeimmalla tasolla. Jokainen heidän päätöksensä vaikutta myös muihin, ehkä koko sotajoukkoon tai sodan lopputulokseen. Heille nämä monet ovat väistämättä kasvotonta massaa, joille annetaan määräyksiä, ja valvotaan niiden toteutumista. Heille nämä monet ja näiden monet kohtalot eivät vie heidän yöuniaan; jos veisivät, he olisivat varmaankin väärässä paikassa, väärässä tehtävässä.

Iliaksen alun katkelmassa annetaan viitteitä siitä, että näistä monista, Hadeen luo syöstävistä tehtiin tykinruokaa väärästä syystä. Henkilökohtaiset tunteet, joiden ei tulisi vaikuttaa päätöksiin sotahierarkian huipulla, pääsivät kohtalonosaan. Vääryys näitä monia kohtaan tapahtui. Vaikka näillä monilla ei olisi ollutkaan oikeutta vaatia persoonallista kohtelua, olisivat he kuitenkin ansainneet..., niin mitä he olisivat ansainneet? Ammattitaitoista johtajuutta, vai hieman empatiankykyä? Ammattitaitoinen johtajuus olisi kai ollut sellaista, että päätökset tehdään vain järjellä, ja niihin ei koskaan saisi sekoittua tunteita, ainakaan niihin ei saisi sekoittua vääriä tunteita. Entä empatiankyky? Ollakseen suuri sotapäällikkö, eikö empatiantunne ole lähinnä esimerkki vääristä tunteista? Näiden monien osa on ottaa vastaan ylhäältä tuleva kohtalonsa. Onko se julma osa? Vapaus on kapeaa. Se on yhteistä taistelutoveruutta, ja oikeutta kaatua toverin viereltä. Heidän osansa on olla monilukuisina toteuttamassa hyviä tai huonoja taistelustrategioita, voittamassa tai häviämässä taisteluita. Heidän voimansa on heidän monilukuisuudessaan, jossa yksi tai kaksi ei merkitse mitään. Heistä ei kirjoitettu klassisia eepoksia, joissa vilahtaisivat omilla nimillään. Heidän osansa oli varjossa kulkea tiensä, monien muiden varjossa. Mutta, jos kuoleman valtakunta heidät äkkiä ottikin vastaan, oli monien sotajoukko tuskin vähentynyt.