Profetia

Odyseian II laulu: Ithakelaisten kansankokous

Ithakan miehet ovat kokoontuneet kuulemaan Odysseuksen pojan Telemakhoksen vetoomuusta äitinsä kilpakosijoille. Hän pyyntää heitä lähtemään pois talostaan, jossa he ovat juhlineet isäntänsä kustannuksella, kuin kostona sille, että talon emäntä ei ole tehnyt valintaansa. Koolla ovat sekä kosijat että vanhempia miehiä. Heidän koolla ollessaan tapahtui seuraavaa:

(146-)

Vaan Zeus kaitsevasilmä

ilmetä kotkaa kaks laelt' antoi kallion ylhän.

Väikkyen liitelivät tovin, viepyen viimojen myötä,

leijaillen liketysten nuo, levitettynä siivet;

vaan yli kiitäissään torin suuren, miessorinaisen

kiivain kierroksin vikevästi ne siipiä löivät,

kansan paljouteen tähyellen turmiokatsein;

päätä ja kaulaa toiseltaan repi kumpikin, häipyin

pois idän ilmoihin yli kaupungin, katonharjain.

Hämmästyi väki lintuja, kun näky näyttihe moinen,

miettien mielessään, mitä turmia merkki se tiesi.

Tuosta jo haastoi noin Halitherses, sankari vanha,

Mastorin poika; hän aikuistaan oli polvea oivin

lintujenkatsoja, entehien selityksehen selvin;

näin hyväneuvoisesti hän haastoi heille ja lausui:

”Miehet kaikk' Ithaken, mua kuulkaa, kun sanon teille;

vaan kosijoillepa semminkin minä mieleni lausun:

heitä jo vyöryy päin tuho suur'; ei kauan Odysseus

poiss' ole luot' omiensa, jo varmaan lie likiteillä,

surmaa valmistain, kirokuoloa kaikkien noitten.

Silloin kohtaa kai paha muitakin meit', asujoita

siintelevän Ithaken. Siis aika on miettiä, millä

suistaa sulhojen ilkiötyöt; ja he itse jo viimein

herjetkööt, totisesti on onnekkaampi se heille.

Ennustan kokeneena ma, en kokemattoman suulla.

Kaikkipa käyneet lie, niin luulen, Odysseun vaiheet,

kuin minä silloin ennustin, kons' urhot Akhaian

lähtivät Ilioniin, kera myös monineuvo Odysseys,

ett' isot vaivat kärsiä sais, tuho kumppanit veisi,

outona vidoin saapuva ois kotihinsa, kun ehtii

kahdeskymmenes vuosi, ja nytpä se kaikki jo täyttyy.”

Tarina jatkuu niin, että yksi kosijoista antaa ymmärtää, että lintuja lentää, eivätkä kaikki ole suinkaan ennustelintuja. Eipä nämäkään linnut ole sellaisia, vanha ukko vain jotain horisee.

Tällainen on profetian kaava. Jotain tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuu. Jotkut kiinnittävät siihen huomiota. Joukossa on muutamia harvoja, ehkä vain yksi, jolla on erityinen suhde tällaisiin tapahtumiin. He osaavat selittää niitä, tai ainakin he itse luulevat osaavansa, sillä aina on myös ollut vääriä profeettoja. Väärät profeetat eivät ole ennustaneet oikein. Jo antiikin Kreikassa uskottiin, että jumalat lähettävät viestejä tulevista tapahtumista. Tässä Zeus lähettää varoituksen kosijoille. Viesti on sellainen, että vain hyvä profeetta saattaa sen tulkita. Tällaisella viisaalla oli aikanaan yhteisössään arvostettu asema. Oli kuitenkin myös aikoja, jolloin profeettaa ei jostain syystä kuunneltu. Ithakessa näytti kertomuksen aikoihin vallinneen tällainen tilanne. Tyypillistä ilmeisesti myös oli, että profeetta oli usein vanhempi mies, ja nuorukaiset olivat niitä, jotka eniten epäilivät. Nuorukaisilta puuttui sellainen viisas herkkyys, jota vaadittiin erottamaan oikea väärästä. Lukija saattaa ihmetellä, miten sellaisessa maailmassa, joka tarinoiden mukaan oli ikään kuin lähempänä tuonpuoleista, saattoivat ihmiset silti torjua profeetan sanat ja mielummin uskoa omiin kykyihinsä. Ikiaikaista kai kuitenkin lienee, että aina enemmän on ollut niitä, joita viettelevät maailman voimat, kuin niitä, jotka tavoittelevat jotain pysyvämpää.

Nykyään ei juuri enää uskota profeettoihin. Nuoret miehet ovat siis kai sittenkin olleet viisaampia. Profeettojen korkean aseman ovat ottaneet tiedemiehet, poliitikot, jopa filosofitkin; sellaiset jotka eivät pelkää julkisuutta, ja mielellään avaavat myös suunsa vihjaten tulevasta. Nuorukaiset eivät sittenkään usko itseensä, sillä ”kaikki tahtoo elää säkenöivästä voimasta”.